Kun luopuu materiasta, silloin puhutaan sielun vapautumisesta, mielen puhtaudesta. Olenkin siis saastainen, mutta senhän me jo tiesimme. Rahan kuluttamista voisi verrata kontrollintunteen laittamista juustoraastimeen, mutta se olisi vähättelyä. Silti haaveilen, ihailen ja tärisen innosta, kun avaan uusia lehtiä ja välilehtiä kuluttajamaailmaan. Uutta ja puhdasta, käyttämätöntä ja sielutonta. Hukkuisin siihen uutuuden tunteeseen, ikään kuin ulkopuolinen puhtaus voisi ympäröityään vallata minut.
En liiku, mutta vannon että mieleni tulkitsee kaiken piruettien tekemiseksi. Kai minua voisi erehtyä nousuhumalaiseksi, tai vaan vinksahtaneeksi. Istun, kerään käsiini kolikoita, joiden kohtaloksi koituu peltinen purkki. Yritän taas poimia lattialta uutta minua, löytää keinoja yhdistää keho ja ruumis. En koskaan pysy tässä, niin jumissa kuin kaikki muut yhtä vialliset. En tahdo nähdä sitä mitä muut näkevät, saan kai minäkin pakoilla todellisuutta? En ole kosketuksissa sen kanssa, sitä ei edes ole. Olen läsnä vain huomisessa, yössä, aamussa, missä vain edellä. Olisin laki, jos se ei saavuttaisi lakikirjaa. Ehkä sointu, joka ei koskaan pääsisi kitaran kielille. Ehkä minäkin olen ajatuksen tasolla, mutten koskaan todellisuudessa. Kuka? Parempi minä? Jos ei kuitenkaan.
Ei kommentteja: