Itsekästä on kaikki. Välinpitämättömyys, yksinäisyys. Muistathan olla itsekäs, muuten sinun käy huonosti. Ketä totella, ketä kuunnella? Eikö raamattu voisi antaa minullekin helppoja vastauksia? Kuuleeko vapahtaja, edes itse saatana? Olen väsynyt kyselemään. Vastuu, vapaus. Keksittyä kaikki.
Moraali ja asenne repivät kehoani tasaisesti keskeltä halki, repeämä repeämältä. Olen voimaton tässä taistelussa, hahmottaminen käy haasteellisemmaksi päivä päivältä. Haluan kadottaa todellisuuden, uppoutua toisiin maailmoihin. Minä välitän, mutta en voi. Välitän tuntemattomista, turmelluista sieluista, mutta kuljen hienostoalueen läpi hiljaa kuin kuuluisin sinne. Ristiriitaisuus, yksi repeämä lisää. Katson tottuneesti niitä samoja roskiksissa pyörineitä ja alkon ovella nukkuvia ihmisiä. En voi sääliä. En kykene. Miksi he ansaitsivat sen kaltoinkohtelun? Sääli on suurin loukkaus, mitä ei kenenkään tulisi ottaa vastaan. Voisinko minä tahtoa hyvää?
Tragedia, pelko, mystisyys. Minua ei ole rakennutte voittamaan, siten hajoan. Olen voittanut jokaisen myötätunnon ja luottamuksen. Ymmärrys on hajonnut menneisiin vuosiin ja sen tavoittaminen lienee jo pieni mahdottomuus. Askel askeleelta kuljen kohti tietä, joka johtaa väärinymmärrettyjen unholaan.
Ei kommentteja: