Rakkaani, viholliseni, elämä

Tuuli puhaltaa kaiken ennakkoluulon pois kasvoilta, antaen askelten luoda rytmin ajatusvirtaan. Ilmeiden ollessa kannanotto, suovaava tiilimuuri, et enää katso ihmisiä vaan mahdollisuuksia. Silti kukaan ei nää, kukaan ei koske, kukaan ei tule luokse. Mikään mahdottomuus ei ole kuin sinä, mikään mahdollisuus ei ole kuin sinä. Mitä näen ei ole sinä, vaan koko elämä. Jollekin.

Ottaisin kiinni, tarttuisin.
Riuhtoisin rikki, halkaisisin.

Uhrin roolissa, kovettuessa kauemmaksi kaikesta, minä olen.
Sitä, mitä, tätä.

Hetkittäin,
                  tarpeen tullen,
                                         tukehtuen elän.