"Mä en tiedä mikä tekee susta niin erikoisen.."
Voivatko sanat syövyttää? Tartuttaa?
Pelottaa kirjoittaa, painaa näppäimiä niin alas, että siitä jää jälki mihin vaan tietokantaan. Väittävät, että se vapauttaa. Se vangitsee vastaamaan sanoistaan. Joku vielä löytää, etsii, näkee.
Tahtomattani sulkiessani silmäni vaivun syvemmälle, turvan ulkopuolelle. Mikään ei ole enää normaalia ja en edes osaa pelätä. Minua niin huvittaa, että uskon selviäväni tästä.
Yritän toistaa jotain kaavaa. Todistaa, miten selitykseni on uskottava. Selittää sanoja, joita en pysty edes tuottamaan. On jo myöhäistä. Voin vaan nauraa, yrittää yksin täyttää jotain normia, mikä lienee itse mahdottomuus.
Vielä eilen riitin hyvin. En halua takellella sanoissani, enkä saa minkäänlaista varmistusta vuosia vanhoihin "ehkä" ilmaisuihin. Onneksi mikään ei olekaan niin ilmiselvää, ehkä osaan säästää ihmistä.
"Mä en tiedä miten selviän ilman sua, kun sä lähdet."
Mitään ei saisi jättää kesken, ei koulua, ei matkaa, ei asiaa. Lähteminen alkaa tuntua väärältä. Ei tämän kaupungin pitänyt tarttua minuun. Sen ei pitänyt pystyä kamppaamaan minua lähtömetreillä, ei nyt kun kaikki on valmiina.
En saa enää henkeä, taas yskin kaiken ahdistuksen ulos.
Ei kommentteja: