Ei näin paljon varaa saisi olla kenelläkään. Mahdollisuuksia, yhä vain uudempia ja parempia vaihtoehtoja. Pilata kaikki, rikkoa se ehjä, kiertää ympyrää hullunkurisissa ideologioissa. Eihän täällä kukaan ole kurittamassa virheistä.
En minä tätä ole ansainnut.
Niin ne toistuvat tutussa kaavassa, virheet ja sanat järjestyksineen, eikä mikään tule vastaan.
...Milloin jokin tulee vastaan?
Tunnen hukkuvani näihin vaihtoehtoihin. Tähän loputtomaan anteeksiantamiseen ja virheisiin. En kykene asettamaan rajoja itselleni enkä pysty sitä menneistäni itselleni hakemaan. Tuntuu, että se kaikki mahdollisuus käsissäni valuu viemäreihin ja pelon mukana kuljettautuu kauas pois. Ei näin voi uutta elämää aloittaa.
Haluan antaa sen pois. Sen kaiken. Antaa takaisin jokaisen pennin, tavaran, tuotteen. Ottakaa nyt joku. Mistä löytää se rauhan tyyssija, se sielu? Ehkä sitten Jumala. Antakaa joku rauhaa.
Tuhoan kaiken. Se kaikki kerää pölyä päälleen, keräten kaiken sympatian ympäriltään ja hyökäten pimeydessä katumuksena niskaan. Niin kyvytön, pieni ihminen.
Ei kommentteja: