Mustaa kynsilakkaa, sinistä tupakkaa ja paljon murheita. Hyvää joulua???
Joulumieli on kaukana tästä hetkestä enkä saa siitäkään minkäänlaista otetta. Pitäisikö edes, yritänkö? Miksi mikään ei tunnu enää miltään? Miksei tonttujen kurkinta ole enää hyvä syy pelotella ja miksi kukaan ei puhu enää rauhasta? Eivät ne joulukoristeet minua takaisin käännä vaikka kysyisitte.
Olen hukassa muistojen välttelyn sekä ahdistuksen välimaastossa. Tulevaisuus ja menneisyys ovat molemmat kuin painajaista, joka saa uskottelemaan parantumisen mahdottomuuteen. En voi paeta vieläkään kokonaan, en mitään, en ketään. Odotan paniikkikohtauksia ja ongelmien avaamista iholla. Olen pelkkiä fiksaatioita.
Olen heikko, salaileva yksilö niiden kaikkien pettymyksien joukossa. Kahdesti olen mennyt pettämään moraalini, kaikki vakaumukseni ja uskoni. Niin sitä murenee kaikki mitä luulee vahvuuksikseen eikä enää kykene suremaan mennyttä tai edes tulevaa. On vaikea enää antaa armoa ja olla katumatta. Miksi toiset tarttuu ihoon kiinni, vaikkei ole mahdollisuutta siitä todisteita antaa?
Haluan pois. Kolme päivää tuntuu ikuisuudelta, kun ainoa ajatus pakkolaitoksessa on paeta. Niin paljon kitkaa omasta ja muiden vaikeudesta, persoonien yhteensopimattomuudesta ja siitä kaikesta pettymyksien jättiaalloista. Kuuntelen aina, liian tarkkaan. En varmasti tule osaamaan. En luomaan omaa ihannetulevaisuuttani, josta olen puhunut jo liian pian, liian paljon. Jota tulen katumaan, yhä uudestaan.
En pysty käsittelemään tätä kaikkea, kun mikään ei pysy omalla painollaan kasassa ja kun kaikki kaatuukin päälle. Viestejä, joiden sanat lyövät ilmat pihalle ja hengitys on mahdottomuutta. Omaa heikkouttani on ehkä tämänkin mureneminen, kun kaikki se kipu valtaa mielen. Kun en enää kykenekään leikkimään, ettei vittumaisuus tunnu missään tai kasvava kuilu kaada omaa elämää.
En voi kerrata vuoden tapahtumia, en tätä kaikkea kaatunutta ja lasinsirpaleiksi muuttunutta. En edes halua sitä haikeutta, en valheellista toivoa tai lupauksia uutuuksista tai muutoksista. Hyvästejä, joista varoitetaan kirjeillä ja katkeria kyyneleitä siitä uskomattomasta kivusta. Ihannoitu muutos vai pettymys? Kaikki se, mitä en siedä odottaa.
Ei kommentteja: