kaikki on ehkä jo paikallaan
tarpeeksi vinksin vonksin etten enää huomaa
saa hetkeksi jopa unohtaa,
kun tarpeeksi monta kertaa silmät ummistaa
minut on saatu kiinni
ehkä rauhoitettu
hetkeksi vain
ei saa huolestua
pehmitin kaiken rikkinäisyyteeni
annankin siis unohtaa
veriset jäljet nilkassa,
vain kiinniotetulla
odotuksissa molemmat
painajaismainen unelma,
epäilys liian suuresta vaikeudesta
odota vaan sirpaleita
jos kykenen olla läsnä
huuruista
kuihtumista et osaa lopettaa
ei tunnu enää
...
edes pelko
